PIANC - International Navigation Association
PIANCia voidaan perustellusti kutsua väylä- ja satama-alan tärkeimmäksi kansainväliseksi järjestöksi. Se on perustettu v. 1885. Sen lyhenne PIANC on säilytetty muuttumattomana, vaikka sen alkuperäinen nimi (Permanent International Association of Navigation Congresses) onkin muutettu muotoon The World Association for Waterborne Transport Infrastructure.
PIANCilla on jäseniä 70 maassa. Lähes 40 valtiota ovat järjestössä ns. kansallisena jäsenenä, mukana kaksi kansainvälistä jokikomissiota, n. 450 yhteisöjäsentä ja yli 2500 henkilöjäsentä. Yhteisöjäsenet edustavat tutkimuslaitoksia, suunnittelutahoja, satamia, rakennusliikkeitä, rakennuttajia, varustamoja, laitetoimittajia jne. Myös monet näillä aloilla toimivat yhdistykset ovat PIANCin jäseniä. Järjestön päämaja on Brysselissä ja järjestön toimintakielinä on englanti ja ranska.
Järjestön alkuperäinen tehtäväalue oli pitkälti väylien, kanavien ja satamien sekä niiden rakenteiden ja laitteiden suunnitteluun ja rakennustekniikkaan pitäytyvä. Sen toimialue on aikaa myöten huomattavasti monipuolistunut ja saanut uusia painopistealueita koskien nykyisin mm. rakenteiden ylläpitoa, ympäristöä, kuljetustaloutta, veneilyä ja erikseen vielä siirtymätalouden maita. Toiminta kattaa sekä merialueet että sisävedet.
Järjestön organisaatio ja sen toiminta
PIANC järjestää joka neljäs vuosi alan laajan kongressin. Järjestössä toimintaa johtavat puheenjohtaja (International President) ja pääsihteeri (Secretery General). Vuosikokous AGA (Annual General Assembly) on järjestön päättävä elin. AGAssa kunkin maan edustuskiintiön ja äänimäärän suuruus on riippuvainen maan jäsenmäärästä. Hallitusta vastaavana elimenä toimii Council, joka kokoontuu kaksi kertaa vuodessa ja jonka muodostavat valtioiden päävaltuutetut sekä Executive Committee. Executive Committeen muodostavat järjestön puheenjohtaja, pääsihteeri, neljä varapresidenttiä sekä komissioiden puheenjohtajat. Se kokoontuu kolme kertaa vuodessa.
Järjestön sähköinen tiedotuslehti ”On Course” ilmestyy 4 kertaa vuodessa. Painettu julkaisu ”Year book” ilmestyy kerran vuodessa ja on omistettu erityisesti ko vuoden vuosikokouksen AGAn järjestävän maan asioiden esittelyyn. Uutiskirje ”Sailing Ahead” ilmestyy kuusi kertaa vuodessa. PIANCilla on myös alueellista toimintaa. Tätä edustaa Pohjoismaiden välillä NordPIANC.
Järjestö seuraa myös kansainvälisten sisarjärjestöjensä työtä ja tarpeen mukaan lähettää edustajansa näiden kokouksiin ym. tilaisuuksiin ja päinvastoin. Nuoria henkilöitä pyritään tukemaan ja kannustamaan järjestämällä nuorten henkilöiden vaihtoa, jakamalla vuosittain tunnustuspalkinto ansiokkaasta tutkimuksesta tai kirjoituksesta ja ottamalla nuoria mukaan työryhmiin varsinaisten jäsenten lisäksi. Suomi on omalta osaltaan toteuttanut nuorten henkilöiden vaihdon Belgian ja Englannin kanssa.
Pysyvät tekniset komissiot ovat:
-InCom (Inland Navigation Commission )
-MarCom (Maritime Navigation Commission)
-EnviCom (Environmental Commission)
-CoCom (International Cooperation Commission)
-RecCom (Recreational Navigation Commission )
Komissioiden alaisina toimii työryhmiä, mikä onkin kaikkein tärkeimpiä osia järjestön toimintamuodoista. Työryhmät kehittävät alan toimintamenettelyjä, hakevat parhaita käytäntöjä ja laativat ohjeita ja suosituksia. Kukin maa voi ilmoittaa ehdokkaansa työryhmään oman halukkuutensa mukaisesti. Tavallisesti kukin maa on mukana niissä työryhmissä, joista uskoo olevan itselleen eniten hyödyllistä saatavaa tai joissa itsellä on eniten annettavaa. Työryhmät toimivat vapaaehtoispohjalta ja työryhmiin osallistuva taho vastaa itse työryhmätyöhön liittyvistä kustannuksistaan. Työryhmäaiheet voivat vaihdella laajoista yleisselvityksistä hyvinkin yksityiskohtaisiin aiheisiin, vaikkapa arktisen meriliikenteen kehittämisestä satamanostureihin tai sisävesien konttiliikenteestä ruoppausmassojen läjityksen ympäristövaikutuksiin.
Vuosien saatossa PIANC on tuottanut satamäärin erilaisia työryhmäraportteja. PIANCin raporteilla on käytännössä huomattava ohjaava vaikutus. Ne perustuvat maailmanlaajuiseen kokemustaustaan ja monessa maassa PIANCin ohjeita käytetäänkin normeihin rinnastettavina suunnitteluohjeina (vrt. Merenkulkulaitoksen väylänsuunnitteluohjeet ).
Suomi PIANCissa
Suomi on perinteisesti osallistunut aktiivisesti PIANCin toimintaan. Suomi on totaalisesti riippuvainen merikuljetuksista. Kun Suomella on erittäin laaja väylä- ja satamaverkosto ja samalla maailman vaikeimmat väylä- ja vesiliikenneolosuhteet, on ymmärrettävää, että kaikki kehitys ja ideat, joita tästä kansainvälisestä toiminnasta on saatavissa, moninkertaistuvat meillä hyötynä. Suomella on vastaavasti ollut paljon myös annettavaa PIANCin työhön, mm. väylänsuunnittelussa, automaatio- ja kaukokäyttöasioissa, kanavatekniikassa ja talviliikenteessä.
Erityisesti viimeisen kymmenen vuoden aikana, kun kansainvälisyys kaiken kaikkiaankin on lisääntynyt, Suomi on ollut varsin aktiivinen PIANCin toiminnassa. Vuosittain on ollut meneillään useita työryhmiä, joissa Suomi on ollut edustettuina. Aika paljolti työpanos on tullut juuri Merenkulkulaitoksen puolelta, mutta myös tiettyjen yritysten, satamien sekä VTT:n taholla on ollut kiitettävää aktiivisuutta. On tietenkin ymmärrettävää, että pienehköt suomalaiset yritykset tai laitokset kokevat työryhmä- tai komissiojäsenyyden liian suurena panostuksena.
Aikaisemmin Suomi on ollut mukana erityisesti niissä työryhmissä, jotka ovat käsitelleet mm. väylien suunnittelua ja mitoitusta, alusten nopeuspainumaa squatia, sulkujen ja siltojen automatisointia sekä alusten ja väylien standardisointia ja luokitusta.
Kaikkein uusimpia ja eräiltä osin vasta käynnistyneitä työryhmiä ovat:
InCom
- Technical and Economic Problems of Channel Icing” (Olli Holm, puheenjohtaja )
- "Maintenance and Renovation of Navigational Infrastructure” (Risto Lång)
- “Guidelines for Environmental Impacts of Vessels” (Jorma Rytkönen)
- “Economic Studies of Inland Waterways” (Jukka Valjakka)
- “RIS Guidelines 2004” (Sinikka Hartonen)
- “Developments in Automation and the Remote Control of River Works” (Risto Lång)
- “Innovations in Navigation Lock Design” (Olli Holm)
MarCom
- “Maritime freight transhipment” (Hannu Asumalahti)
- “Horizontal and Vertical Dimensions of Fairways” (Jarmo Hartikainen, Esa Sirkiä )
RecCom
- "Pleasure Navigation and Nature” (Jorma Rytkönen)
EnviCom
- "Environmental Impacts of Arctic Marine Activities” (Kaj Riska, puheenjohtaja )
- “Expert Group 2 on Environmental Benefits of Waterborne Transport” (Taneli Antikainen)
Suomea kansallisena jäsenenä PIANCissa edustaa Merenkulkulaitos. Ulkoministeriön nimeämänä Suomen päävaltuutettuna PIANCissa on Keijo Kostiainen.
PIANCin Suomen osasto
Useissa maissa on muodostettu PIANCin kansallinen osasto. Näin myös Suomessa. Suomen osaston ja sen hallituksen puheenjohtajana on Keijo Kostiainen Liikennevirastosta ja sihteerinä Olli Holm Liikennevirastosta. Muina hallituksen jäseninä ovat Kimmo Fischer Sito Oy:stä, Veikko Saukkonen Helsingin satamasta ja Jorma Rytkönen Kymenlaakson ammattikorkeakoulusta. Hallitus kokoontuu tavallisesti vähintään kaksi kertaa vuodessa. Suomen osaston toimiston hoitajana on Irja Aro Liikennevirastosta.
Suomen virallisina edustajina vuosikokouksessa AGAssa ovat edellä mainitut hallitusjäsenet sekä lisäksi Jarmo Yletyinen Terramare Oy:stä.
Suomen osaston jäsenmäärä on vajaat viisikymmentä, joista 15 on yritys- ja yhteisöjäseniä ja muut henkilöjäseniä. Edustettuina ovat satamat, suunnittelijat, urakoitsijat ja tutkimusala.
Pysyvistä komiteoista Suomella on edustajat MarComissa (Veikko Saukkonen Helsingin satamasta), InComissa (Risto Lång Merenkulkulaitoksesta) ja EnviComissa (Jorma Rytkönen VTT:lta ).
PIANC on erinomainen maailmanlaajuinen yhteysverkosta alalla toimivien kesken. Yhteiseksi koettu organisaatio ja henkilökohtaiset kontaktit tekevät asioinnin ja tiedonvaihdon eri maiden kesken helpoksi ja nopeaksikin. Vastaava tiedonvaihto ei mitenkään olisi mahdollista normaalia virkatietä pitkin.
”Waterway is better way”, toteaakin PIANC.
Lisätietoa PIANCista on satavissa allekirjoittaneelta sekä järjestön nettisivulta www.pianc-aipcn.org
Keijo Kostiainen
